Varustelua

Katselin jälleen vanhoja hevoskuvia, niin omiani kuin toistenkin napsimia. Katselin tarkemmin varusteita. Ratsastajalla ei yleensä kypärää, jalassa farkut tai verkkarit, lenkkarit tai mustat Kontiot. ( Paaaaljon myöhemmin, joskus 90-luvulla, piti ihmisellä olla Ma-Nut ja Aiglen saappaat sekä ehdottomasti Leviksen paita...) Heppasella littiin istuttu satula ja satulan alla ehkä oikea huopa tai sitten joku shaali käännettynä...saattoi olla vilttikin, jos penkki oli ihan sopimaton. Yleisesti polleilla on kuvissa jonkinlaiset suitset, ilman turparemmiä.
 Mitenkähän kummassa sitä elikot pysyivät ehjinä ja tyttölapset hengissä? Ei ollut sitä kypärää saati turvaliiviä tai turvajalustimia! Hevosille ei ollut tarjolla kovinkaan paljon tilpehööriä ja muistan kun sain ensimmäiset pintelit taloon, ne olivat kauniit, sinapin keltaiset! Kätköistäni käveli vastaan myös satula. Se sellainen kaikille passeli. Ei tykkisatula, vaan sellainen ruskea, jonka alapuoli on ehkä joskus ollut nahan värinen, aika vaan on sävyttänyt sen noihin pinteleihin sopivaksi! Nostin satulaa korkeammalle suojaan kaikelta pahalta kun tajusin sen olevan ainakin kaksikertaa painavampi kuin nykyiset satulani... Milläköhän helvetillä olen saanut sen punnerrettua mukulana jonkun otuksen selkään?? Varoiksi testasin vieressä köllöttävää "Stuppenia" ja totta se oli! Paaaaaljon keveämpi peli...
 Silloin pentuaikana siis ratsasteltiin niillä satuloilla ja vehkeillä mitä oli. Olipa jostain satulasta tippunut siipikin jo aikaa sitten kyydistä ja toisesta oli nitkahtanut runko. Tämä kaikki oli tiedossa, siitä ei välitetty! En onneksi puhu nyt ratsutallien hummista, vaan näistä jaloista puttejuoksijoista jotka vapaapäivinään toteuttivat uljaan ratsun virkaa mukisematta sänkimaalla, pienen ja innokkaan hevostytön hytkyessä selässä.
 Nykyisin jokaiselle aloittavalle ihmisen lapselle ostetaan ensimmäiseksi hanskat, piiska, ratsastussaappaat, -housut ja turvaliivi. Kypärän voi lainata tallilta. Piiska... Miksi? Kuuluuko se jo perusvarusteisiin? Eikö se kypärä olisi kuitenkin järkevämpi vaihtoehto?? No, se ei kuulu tähän!
 Odotin, että kolmenkympin kriisini huipentuisi blingbling-otsikseen vaan koko kyseistä "riisiä" ei sitten tullutkaan! En ole vieläkään syttynyt kaiken maailman muotoiltuihin merkkiluomuksiin, vaikka tänävuonna ensimmäistä romaania -vaimikäsenyoli- käytinkin... Josko viirenkympin villitys sitte sais vaihtamaan nahkaohjat mallia SA-int johonkin vallanhienoon, puhvelin persnahasta kauniisti letitettyyn  ja timangeilla koristeltuun vaihtoehtoon... Jään mielenkiinnolla odottamaan!

Ystävät

Näin muuton jäljiltä osa kavereista on pudonnut kyydistä. Mitään dramatiikkaa siihen ei liity, kunhan "unohtivat" tai "unohtuivat". Ystävät tietysti kulkevat mukana ajatuksissa päivittäin ja puhelimella voi pitää yhteyttä aina kun on sopiva väli ja jotain kerrottavaa.
 Mutta tuttavat... ihmiset, joita et sitten ilmeisesti tuntenutkaan, on luku sinänsä! Hetkittäin miettii ja pyörittelee päässään jos jonkinlaista salaliittoteoriaa siitä miten ne "kaverit" keskenään supisevat ja tekevät elämästäsi asteen monimutkaisempaa. Naisten kesken tämä ei ole mahdotonta eikä tavatonta, vaan ennemminkin tyypillistä!
 Myös sukulaiset tuntuvat ottavan itseensä jokaisen sanan jonka heille sanot... Onko paikkakunnan vaihto sitten jonkinlainen kannanotto? Onko ystävillä kategoriat paikkakunnan mukaan? Itselläni ei ole ollut tapana lokeroida heitä.
 Olen myös havainnut puhelimen olevan useita päiviä aivan hiljaa, kun etäisyys estää kysymästä apuun. Puhelimessa on monta numeroa, joista soitettaessa osaa varautua lisätöihin. "Varamiespalvelun" loputtua osaltani, ei ole ko. numeroista enää soiteltu. Se niistäkin "ystävistä".
 En ole kokenut olevani laumasielu. Vaikka useimmiten olen yksin, en ole yksinäinen. Talven tullen on mukava hiihdellä itsekseen metsissä, tehdä pihalla lumienkeli tai laskea mäkeä pulkalla -ihan itsekseen! Kannattaa kokeilla, kotona kun ei tarvitse muksua edes rekvisiitaksi! Myös hevosten liikuttaminen on aikaa itsensä kanssa, enkä pelkää sitä lainkaan! Joskus on aivan mahtavaa saada maastoon seuraa; saa nauraa, jutella mukavia ja nauttia hevosista ja luonnosta... Ah, niin hienoa ja harvinaista herkkua!
 Onko vanhassa viisaudessa sittenkin perää? "Poissa silmistä, poissa mielestä"...
Ihmisiä tulee ja menee elämässäni jatkossakin, niin se vain on. Pitää kai ajatella vain olevansa heidän yläpuolellaan, joku rinsessa! "Ei se mitään ystävä hyvä, et ollutkaan arvoiseni"