Näin muuton jäljiltä osa kavereista on pudonnut kyydistä. Mitään dramatiikkaa siihen ei liity, kunhan "unohtivat" tai "unohtuivat". Ystävät tietysti kulkevat mukana ajatuksissa päivittäin ja puhelimella voi pitää yhteyttä aina kun on sopiva väli ja jotain kerrottavaa.
Mutta tuttavat... ihmiset, joita et sitten ilmeisesti tuntenutkaan, on luku sinänsä! Hetkittäin miettii ja pyörittelee päässään jos jonkinlaista salaliittoteoriaa siitä miten ne "kaverit" keskenään supisevat ja tekevät elämästäsi asteen monimutkaisempaa. Naisten kesken tämä ei ole mahdotonta eikä tavatonta, vaan ennemminkin tyypillistä!
Myös sukulaiset tuntuvat ottavan itseensä jokaisen sanan jonka heille sanot... Onko paikkakunnan vaihto sitten jonkinlainen kannanotto? Onko ystävillä kategoriat paikkakunnan mukaan? Itselläni ei ole ollut tapana lokeroida heitä.
Olen myös havainnut puhelimen olevan useita päiviä aivan hiljaa, kun etäisyys estää kysymästä apuun. Puhelimessa on monta numeroa, joista soitettaessa osaa varautua lisätöihin. "Varamiespalvelun" loputtua osaltani, ei ole ko. numeroista enää soiteltu. Se niistäkin "ystävistä".
En ole kokenut olevani laumasielu. Vaikka useimmiten olen yksin, en ole yksinäinen. Talven tullen on mukava hiihdellä itsekseen metsissä, tehdä pihalla lumienkeli tai laskea mäkeä pulkalla -ihan itsekseen! Kannattaa kokeilla, kotona kun ei tarvitse muksua edes rekvisiitaksi! Myös hevosten liikuttaminen on aikaa itsensä kanssa, enkä pelkää sitä lainkaan! Joskus on aivan mahtavaa saada maastoon seuraa; saa nauraa, jutella mukavia ja nauttia hevosista ja luonnosta... Ah, niin hienoa ja harvinaista herkkua!
Onko vanhassa viisaudessa sittenkin perää? "Poissa silmistä, poissa mielestä"...
Ihmisiä tulee ja menee elämässäni jatkossakin, niin se vain on. Pitää kai ajatella vain olevansa heidän yläpuolellaan, joku rinsessa! "Ei se mitään ystävä hyvä, et ollutkaan arvoiseni"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti