Raviurheilu on sitä,missä hevoset kiitää ovaalin muotoista rataa ympäri,vetäen ultrakevyissä rattaissa eripainoisia kuskeja.Tarkoitus on pysyä ravilla ja tuikata turpakarva ensimmäisenä ohi maalipaalun.Nopeasti selitettynä.
Muistan kun pienenä tyttönä pääsin raveihin. Se tunne! Keollinen muurahaisia masussa katselin kadehtien hoitajatyttöjen perään. Ne taluttivat kiiltäviä, sulavalinjaisia ja notkeita juoksijoitaan, käärivät, pesivät, jynssäsivät, juttelivat ja nauroivat! Heillä oli farkut, ylisuuret villapaidat ja varsista käännetyt saappaat. Saappaan sisäpintaan oli kirjoitettu mustalla tussilla lempiheppasten nimet, kauniisti. Ne oli niin cool... huoh. Keski-ikäiset miehet katselivat tyttöjä mielellään ja juttelivat kaksimielisiä, nauroivat päälle kun huomasivat jonkun häkeltyvän. Pullo kiersi katoksella ja jokainen viihtyi, kaikki tunsi kaikki, eikä kukaan ollut ulkopuolella. Hevosilla ei välttämättä ollut kaikkia kenkiä, mutta miehillä oli tanssikengätkin!
Muistan miten hengitin raveja. Imin sisääni hikisten hevosten,linimenttien,tupakansavun,kahvin ja viinan tuoksujen karvasta coctailia. Se haju tulee vielä joskus vastaan -harvemmin. Talvella kun tuohon katkeran suloiseen sekoitukseen vielä lisätään grilliltä leijailevat tuoksut, on tunnelma saavutettu!
Muutamia vuosia olin pois radoilta,toimiessani "maalaisvalmentajana" pienellä tallilla ja pitäessäni toipilashevosia, paluu radalle olikin pettymys! Ne keski-ikäiset oli papottuneet,ja olivatkin ainoat jotka saivat tätin jäämään katokseensa. Ikävä sanoa näin "ääneen", mutta mitä enemmän ala naisistuu, sitä kylmempää ja kovempaa tulee raviurheilusta. Joka katoksella on se paskaa niellyt, viimeisenpäälle meikattu, ravimaailman johtaviin vaatemerkkeihin verhoutuva välineurheilija joka ilmeisesti haulikolla uhaten on saatu lakatut kyntensä pilaamaan tuon likaisen eläimen takia. Tälläiselle kun sanot reippaasti "moi,mikäs lähtö sulla on?" se katsoo sua halveksien päästä varpaisiin, tuijottaa hetken kuin ei uskoisi silmiään, katsoo pois ja huokaisee. Se ikäänkuin toivoo sinun häipyvän koko maailmasta ja kertoo koko kehollaan ettei halua olla kaltaisesi ihmisen kanssa missään tekemisissä. Kun sen katokselle eksyy toinen samanmoinen tyttölapsi, alkaa ässät suhista, sukupuolielimet lentää ja sylki erittyä. Nuorista naisista katoaa kauneus ja jalo eläin onkin vain "luuska","paska" ja "kalustoa"...
On työn ja tuskan takana löytää hymy kasvoille kun ne papat tulee iloisesti tervehtimään "Jaa,tyttökin on lähteny kilvanajoon!" Tunnen itseni jälleen osaksi raviperhettä, kiitos pappojen. Entä kun heitä ei enää ole? Entä jos uusia harrastajia ei enää tule? Vieläkö pienet tytöt ja pojat saavat sen kokemuksen raviradalta? Tuskin, mutta voin olla heidän "ravipappansa" katoksella.
Miten esittelisin ravit ummikolle oikein? Voiko varikolle enää viedä asiaan vihkiytymätöntä? Tuskimpa voi. Poniravit ja -lähdöt tekevät hyvää koko alan imagolle. Nuoriso tuo mukanaan aina uusia harrastajia, pelaajia, hevosenomistajia ja ennen kaikkea yleisöä! Ehkä kuitenkin lajilla on tulevaisuus...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti