Varustelua

Katselin jälleen vanhoja hevoskuvia, niin omiani kuin toistenkin napsimia. Katselin tarkemmin varusteita. Ratsastajalla ei yleensä kypärää, jalassa farkut tai verkkarit, lenkkarit tai mustat Kontiot. ( Paaaaljon myöhemmin, joskus 90-luvulla, piti ihmisellä olla Ma-Nut ja Aiglen saappaat sekä ehdottomasti Leviksen paita...) Heppasella littiin istuttu satula ja satulan alla ehkä oikea huopa tai sitten joku shaali käännettynä...saattoi olla vilttikin, jos penkki oli ihan sopimaton. Yleisesti polleilla on kuvissa jonkinlaiset suitset, ilman turparemmiä.
 Mitenkähän kummassa sitä elikot pysyivät ehjinä ja tyttölapset hengissä? Ei ollut sitä kypärää saati turvaliiviä tai turvajalustimia! Hevosille ei ollut tarjolla kovinkaan paljon tilpehööriä ja muistan kun sain ensimmäiset pintelit taloon, ne olivat kauniit, sinapin keltaiset! Kätköistäni käveli vastaan myös satula. Se sellainen kaikille passeli. Ei tykkisatula, vaan sellainen ruskea, jonka alapuoli on ehkä joskus ollut nahan värinen, aika vaan on sävyttänyt sen noihin pinteleihin sopivaksi! Nostin satulaa korkeammalle suojaan kaikelta pahalta kun tajusin sen olevan ainakin kaksikertaa painavampi kuin nykyiset satulani... Milläköhän helvetillä olen saanut sen punnerrettua mukulana jonkun otuksen selkään?? Varoiksi testasin vieressä köllöttävää "Stuppenia" ja totta se oli! Paaaaaljon keveämpi peli...
 Silloin pentuaikana siis ratsasteltiin niillä satuloilla ja vehkeillä mitä oli. Olipa jostain satulasta tippunut siipikin jo aikaa sitten kyydistä ja toisesta oli nitkahtanut runko. Tämä kaikki oli tiedossa, siitä ei välitetty! En onneksi puhu nyt ratsutallien hummista, vaan näistä jaloista puttejuoksijoista jotka vapaapäivinään toteuttivat uljaan ratsun virkaa mukisematta sänkimaalla, pienen ja innokkaan hevostytön hytkyessä selässä.
 Nykyisin jokaiselle aloittavalle ihmisen lapselle ostetaan ensimmäiseksi hanskat, piiska, ratsastussaappaat, -housut ja turvaliivi. Kypärän voi lainata tallilta. Piiska... Miksi? Kuuluuko se jo perusvarusteisiin? Eikö se kypärä olisi kuitenkin järkevämpi vaihtoehto?? No, se ei kuulu tähän!
 Odotin, että kolmenkympin kriisini huipentuisi blingbling-otsikseen vaan koko kyseistä "riisiä" ei sitten tullutkaan! En ole vieläkään syttynyt kaiken maailman muotoiltuihin merkkiluomuksiin, vaikka tänävuonna ensimmäistä romaania -vaimikäsenyoli- käytinkin... Josko viirenkympin villitys sitte sais vaihtamaan nahkaohjat mallia SA-int johonkin vallanhienoon, puhvelin persnahasta kauniisti letitettyyn  ja timangeilla koristeltuun vaihtoehtoon... Jään mielenkiinnolla odottamaan!

Ystävät

Näin muuton jäljiltä osa kavereista on pudonnut kyydistä. Mitään dramatiikkaa siihen ei liity, kunhan "unohtivat" tai "unohtuivat". Ystävät tietysti kulkevat mukana ajatuksissa päivittäin ja puhelimella voi pitää yhteyttä aina kun on sopiva väli ja jotain kerrottavaa.
 Mutta tuttavat... ihmiset, joita et sitten ilmeisesti tuntenutkaan, on luku sinänsä! Hetkittäin miettii ja pyörittelee päässään jos jonkinlaista salaliittoteoriaa siitä miten ne "kaverit" keskenään supisevat ja tekevät elämästäsi asteen monimutkaisempaa. Naisten kesken tämä ei ole mahdotonta eikä tavatonta, vaan ennemminkin tyypillistä!
 Myös sukulaiset tuntuvat ottavan itseensä jokaisen sanan jonka heille sanot... Onko paikkakunnan vaihto sitten jonkinlainen kannanotto? Onko ystävillä kategoriat paikkakunnan mukaan? Itselläni ei ole ollut tapana lokeroida heitä.
 Olen myös havainnut puhelimen olevan useita päiviä aivan hiljaa, kun etäisyys estää kysymästä apuun. Puhelimessa on monta numeroa, joista soitettaessa osaa varautua lisätöihin. "Varamiespalvelun" loputtua osaltani, ei ole ko. numeroista enää soiteltu. Se niistäkin "ystävistä".
 En ole kokenut olevani laumasielu. Vaikka useimmiten olen yksin, en ole yksinäinen. Talven tullen on mukava hiihdellä itsekseen metsissä, tehdä pihalla lumienkeli tai laskea mäkeä pulkalla -ihan itsekseen! Kannattaa kokeilla, kotona kun ei tarvitse muksua edes rekvisiitaksi! Myös hevosten liikuttaminen on aikaa itsensä kanssa, enkä pelkää sitä lainkaan! Joskus on aivan mahtavaa saada maastoon seuraa; saa nauraa, jutella mukavia ja nauttia hevosista ja luonnosta... Ah, niin hienoa ja harvinaista herkkua!
 Onko vanhassa viisaudessa sittenkin perää? "Poissa silmistä, poissa mielestä"...
Ihmisiä tulee ja menee elämässäni jatkossakin, niin se vain on. Pitää kai ajatella vain olevansa heidän yläpuolellaan, joku rinsessa! "Ei se mitään ystävä hyvä, et ollutkaan arvoiseni"

Raveista

Raviurheilu on sitä,missä hevoset kiitää ovaalin muotoista rataa ympäri,vetäen ultrakevyissä rattaissa eripainoisia kuskeja.Tarkoitus on pysyä ravilla ja tuikata turpakarva ensimmäisenä ohi maalipaalun.Nopeasti selitettynä.
 Muistan kun pienenä tyttönä pääsin raveihin. Se tunne! Keollinen muurahaisia masussa katselin kadehtien hoitajatyttöjen perään. Ne taluttivat kiiltäviä, sulavalinjaisia ja notkeita juoksijoitaan, käärivät, pesivät, jynssäsivät, juttelivat ja nauroivat! Heillä oli farkut, ylisuuret villapaidat ja varsista käännetyt saappaat. Saappaan sisäpintaan oli kirjoitettu mustalla tussilla lempiheppasten nimet, kauniisti. Ne oli niin cool... huoh. Keski-ikäiset miehet katselivat tyttöjä mielellään ja juttelivat kaksimielisiä, nauroivat päälle kun huomasivat jonkun häkeltyvän. Pullo kiersi katoksella ja jokainen viihtyi, kaikki tunsi kaikki, eikä kukaan ollut ulkopuolella. Hevosilla ei välttämättä ollut kaikkia kenkiä, mutta miehillä oli tanssikengätkin!
 Muistan miten hengitin raveja. Imin sisääni hikisten hevosten,linimenttien,tupakansavun,kahvin ja viinan tuoksujen karvasta coctailia. Se haju tulee vielä joskus vastaan -harvemmin. Talvella kun tuohon katkeran suloiseen sekoitukseen vielä lisätään grilliltä leijailevat tuoksut, on tunnelma saavutettu!
 Muutamia vuosia olin pois radoilta,toimiessani "maalaisvalmentajana" pienellä tallilla ja pitäessäni toipilashevosia, paluu radalle olikin pettymys! Ne keski-ikäiset oli papottuneet,ja olivatkin ainoat jotka saivat tätin jäämään katokseensa. Ikävä sanoa näin "ääneen", mutta mitä enemmän ala naisistuu, sitä kylmempää ja kovempaa tulee raviurheilusta. Joka katoksella on se paskaa niellyt, viimeisenpäälle meikattu, ravimaailman johtaviin vaatemerkkeihin verhoutuva välineurheilija joka ilmeisesti haulikolla uhaten on saatu lakatut kyntensä pilaamaan tuon likaisen eläimen takia. Tälläiselle kun sanot reippaasti "moi,mikäs lähtö sulla on?" se katsoo sua halveksien päästä varpaisiin, tuijottaa hetken kuin ei uskoisi silmiään, katsoo pois ja huokaisee. Se ikäänkuin toivoo sinun häipyvän koko maailmasta ja kertoo koko kehollaan ettei halua olla kaltaisesi ihmisen kanssa missään tekemisissä. Kun sen katokselle eksyy toinen samanmoinen tyttölapsi, alkaa ässät suhista, sukupuolielimet lentää ja sylki erittyä. Nuorista naisista katoaa kauneus ja jalo eläin onkin vain "luuska","paska" ja "kalustoa"...
 On työn ja tuskan takana löytää hymy kasvoille kun ne papat tulee iloisesti tervehtimään "Jaa,tyttökin on lähteny kilvanajoon!" Tunnen itseni jälleen osaksi raviperhettä, kiitos pappojen. Entä kun heitä ei enää ole? Entä jos uusia harrastajia ei enää tule? Vieläkö pienet tytöt ja pojat saavat sen kokemuksen raviradalta? Tuskin, mutta voin olla heidän "ravipappansa" katoksella.
 Miten esittelisin ravit ummikolle oikein? Voiko varikolle enää viedä asiaan vihkiytymätöntä? Tuskimpa voi. Poniravit  ja -lähdöt tekevät hyvää koko alan imagolle. Nuoriso tuo mukanaan aina uusia harrastajia, pelaajia, hevosenomistajia ja ennen kaikkea yleisöä! Ehkä kuitenkin lajilla on tulevaisuus...

Maajussille Morsian

Tänä vuonna on tullut kovin vähän seurattua tuota sarjaa.Se vähäkin olisi ehkä saanut jäädä kattomatta!Foorumeillakin tuo viihdeohjelma on saanut ihmiset sekaisin.Toisaalta kommenteista huokuu nyky-yhteiskunnan taso,suunta ja arvot.Kuka morsiamista on sitten laskelmoiva,narsistinen,tyhjäpää tai läski...Kaiken muun arvostelun siedän,mutten ulkonäköön ja olemukseen kohdistuvaa!
 Onhan se helvetin hyvä jos huutelija itse on ulkomuodoltaan Suomen-jollei universumin kaunein,vaan kun se kauneus on katsojan silmässä!
 Kauniista ulkokuoresta tulee pirun ruma,kun sisus on täyttä paskaa...Ainakin mulla se vaikuttaa.Iloinen,huumorintajuinen ja pyöreä ihminen on kauniimpi kuin kuivan kälväkkä,umpikiero ihminen.
Ainakin katsomani perusteella,nämä "tilalliset morsion haussa" ovat osanneet tehdä arjestaan melko helpon.Joka tietysti on hieno asia,ettei maitolitran takia tarvitse itseään näännyttää,mutta mahtaako kaupunkilais morsiammille ja katsojille tulla aivan väärä kuva ituniskan arjesta??? Johan ei ilmeisesti ehtinyt tähän telkkari versioon osallistumaan työkiireiden vuoksi,vaan olisiko ollut syytä? Olisi kaikelle kansalle selvinnyt se tosiasia,ettei Maajussi oikeasti ehdi kokoaikaa viihdyttämään ja pitämään toista kädestä,keksiä tekemistä ja hymyillä kuin idiootti.
 Nostan hattua eli myssyä jokaiselle ohjelmaan menneelle tyypille!Itsestäni ei olisi moiseen.Telkkari ei ole se jarruttava,kaiken pahin juttu vaan sairas periaatteeni.Minä kun en kenenkään suosiosta kilpaile! Jos ei ukko-paha kiinnostu juuri minusta,juuri itseni takia,en pysty häntä liehittelemään.En vain osaa. Nyky "Jussitkin" tuntuvat jotenkin laskelmoivilta,kokemuksen perässä juoksevilta tyypeiltä.Toiset taas tuntuvat hakevan tunnetta,ei ihmistä.
 Toisen ehdokkaan kanssa treffeillä haukutaan muita sen sijaan että tutustuttaisiin treffikumppaniin...Outoa! Tästähän voisi tarinoida lähes loputtomasti,värikkäinkin kielenkääntein...kaikkea ei vaan tässä kohtaa "uskalla" laukoa ilmoille =) No,outoa voi olla sekin,etten ole ikinä rehveillä käynytkään! Oma ukko,kohta 19-vuotta sitten löytyi vahingossa rikkoutuneen traktorin alta...Sieltä sen löytää muuten nykyäänkin helpoiten...

Ohhoh!Onpas aika rientäny!Mutta minne??
Paljon on sattunu ja tapahtunu tällä aikaa...Mistäpä alottas...
Vaikka muutosta...
Muutto.Se sana nielee sisuksiinsa niiiin kamalan määrän tunnetiloja,työtä,tuskaa ja epäjärjestystä.Ymmärrän,jos joku alati muuttava ystäväiseni saa pyrskähdyskohtauksia,mutta on kuitenkin eri asia tunkea yksiö ja pari vuotta elämää laatikkoon kuin 12 vuotta arkea keskikokoisesta omakotitalosta,8 hevosta tykötarpeineen ja muu maatilan rekvisiitta.Paljon lähti romuksi,kaatikselle ja nuotioon...tarpeellistakin.
ne tunne myrskyt on jotain selittämätöntä.Uusi paikka jännittää ja luo toiveita.Koulunsa aloittava mukula kiukuttelee,koska sitäkin jännittää.ja koska meitä kaikkia jännittää ja veetuttaa koko ruljanssi,myös elukkani enemmän ja vähemmän stressaavat tulossa olevaa.
Kun vihdoin tontilta on roudattu 5 yhdistelmällistä ja pari nuppi kuormaa tarviketta alkaa muuttaminen näkyäkin.Molemmissa päissä.Toinen tontti tyhjenee ja toinen täyttyy sekalaisista kasoista ja uusi kotipiha alkaa muistuttaa romista.
Kun viimeistä kertaa siivoaa tallin,tuntuu kovin lopulliselta.Tai kun kerää aidat pois.Tontti on autio.Nortti huulessa sitä tuijottaa ja miettii vielä kerran onko kaikki nyt pakattu ja onko tässä nyt mitään järkeä...Tosin olin tuossa vaiheessa jo niin kyllästynyt ja väsynyt muuttoon joka kesti ikuisuudelta tuntuneet 4vkoa,etten oikeastaan välittänyt paskaakaan vaikkei kaikki niin olisi ollutkaan.
Koko kesä on mennyt johonkin olemattomaan.Meille iski ns.muuttokrapula.Tiedättekö,se tunne kun kuljet pitkin pihamaata potkien kokkareita ja miettien mitä ja miten.Tars korjata.Tars laittaa.Tars ja tars ja tars...Nyppii sieltä ja täältä.Kokoajan jotain,muttei näe paljoakaan valmista.Tavarat pyörii edelleen etsimässä paikkaansa,toiset eri rakennusten välillä,toiset vain hyllyn tai kaapin.Vaeltaa kuitenkin...Sisältä puuttuu yhä mööpeleitä.lattialla ei ole mattoja.Multaa on.

Pihasaunan eteinen on remontin tarpeessa.Ei haittaa saunomista ja pehmeissä löylyissä lyön päätöksen lukkoon.Ensi syksynä meillä on tuparit!